Vaikka glamour eli kulta-aikaansa myöskin filmien kautta 20- ja 30- luvuilla, oli se silloin varattu lähinnä hyvin etäisille filmitähdille. Uskon, että jollain tasolla 60-luvusta eteenpäin on naisten ollut kuitenkin helpompi samaistua Audrey Hepburn’iin kuin Marlene Dietrich’iin. Ei ainoastaan siksi että Audrey’n saattoi nähdä TV’stä, vaan siksi, että TV myös näytti miten Audrey elää.
Koska 50-luvun glamour on tuttu, uskon että salongissa käyvä nainen siihen voisi samaistua. Kuten mainitsin, tähän päivään verrattuna 50-luku tuo mieleen kuitenkin paljon vaivannäköä kauneuden eteen. Ja varmasti paljon naisellisia mielikuvia. Itse luottaisin juuri tuohon mielikuvaan, joka toisi tälle salongille kauneudenhoidollista uskottavuutta. 50-luvun sisustustyyli oli kuitenkin ajassaan niin selkeälinjaista, että suttuisuudesta ei tarvitsisi huolehtia. Sisustuksen kannalta olisi helppo löytää aineistoa koristeelliseen 50-luvun salonkiin ilman, että suttuisuudesta olisi mitään huolta. Vaikka salonki ei olisi sairaalan näköinen, uskon että 50-luvun selkeys yhdistettynä “entisaikaan”, loisi myöskin luotettavuutta. Uskon, että asiakas mieltäisi salongin aikaan, jolloin ihmisiin vielä saattoi luottaa. Jos sisustus on jämpti ja siisti, niin varmasti työntekijätkin ovat.
Vaikka tuo 50-luvun salonki ei tietysti olisi yhtä tehokas kuin alussa mainitsemani selkeä city-salonki, ei se myöskään olisi uinuva. Olisi 50-luvun kaupungistumisen mielikuvilla suhteellisen helppoa luoda salonki joka on iso ja jossa on kaupungin säpinää. Se mikä vähän hävittäisiin tehokkuuden mielikuvassa, voitettaisiin aidon glamourin mielikuvassa. Eivät kaikki kaupunkilaisetkaan halua kauneudenhoitoa ympäristössä, jossa tatuointeja, lävistyksiä ja vihreä teetä on joka paikassa.